Pelon hyväksyminen

Uuden luominen on haaste, jossa meidän tulee keksiä uudet tavat käyttäytyä kulttuurissamme ja tavassamme tehdä työtä. 

Kulunut vuosi on ollut raskas monella tapaa. Se on vaatinut paljon. Se on muuttanut elämäämme, kulttuuriamme ja olemistamme radikaalisti, eikä meillä ole aavistusta siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Aiempi elämisen kulttuuri on kuolemassa, ja se on surullinen prosessi. Uuden luominen on haaste, jossa meidän tulee keksiä uudet tavat käyttäytyä kulttuurissamme ja tavassamme tehdä työtä. Koko maailmaa koskettanut pandemian jälkeinen maailma riippuu siitä, millaiseksi me itse sen luomme, mikä tulee olemaan uusi normi? Oma taloudellinen tilanne sekä työpaikan säilyminen huolestuttaa, vastassa on asioita, joita kukaan ei ole osannut ajatellakaan. Pelko ei saa kuitenkaan värjätä tulevaisuutta liian mustaksi, sillä muuten jäämme paitsi elämästä.  

Sisäänrakennettujen mekanismien takia, emme voi tehdä paljonkaan pelon välttämiseksi, jokainen kokee sen toki omalla tavallaan. Pelkoa ei kuitenkaan voi ajatella huonona asiana. Tiedän, että se on epämiellyttävää, mutta pelko on väistämätön ja välttämätön tunne. Kun otamme askeleen taaksepäin ja tarkkailemme pelon roolia ihmiskunnan evoluutiossa, voimme nähdä, että se on aina ollut siellä. Se on sekä positiivista että negatiivista.Pelko itsessään ei ole hyvää eikä pahaa. Se on vain osa sitä, keitä olemme - psyykkisen rakenteen ytimen tunneosa. Todellinen taistelumme pelosta alkoi, kun aloimme pelätä pelkoamme. Pelkoa on kahta tyyppiä. Yksi on vaistomainen eli se, millä puolustaudumme yllättävään vaaraan, kuten villieläimet luonnossa. Pelko ilmenee siis vastauksena uhkaan, elimistö täyttyy adrenaliinista ja luo hälytystilan, jotta voimme paremmin puolustaa itseämme. Tämä selviytymisvaisto on voimakas. 

Mutta toinen pelko on psykologinen, ja se voi olla paljon vahingollisempaa. Psykologisen pelon voidaan ajatella alkavan mielikuvituksestamme. Luomme mielessämme skenaarioita, yrittäen laskea ympärillämme olevia uhkia ja rajata toimia vaarojen välttämiseksi. Selviytymisen nimissä tällainen pelko lopulta heikentää elämäämme ja muuttaa meitä radikaalisti. Ajatus pelosta pelottaa, ja peräännymme.

Totuus on, että olemme, ja olemme aina olleet vaarassa eikä elämä ole koskaan ollut turvallista, ja meidän on opittava elämään sen kanssa. Jos aiomme välttää vaaroja ympärillämme, meidän on vältettävä elämää. Kuluneen vuoden aikana olemme kuitenkin olleet uuden edessä. Pelko on ollut monella tapaa läsnä. Tästä voimme selvitä vain yhdessä. On valittava pelkojemme edessä se, mitä me olemme. Löydettävä uusia tapoja elää. Opiskella ja omaksua uutta tietoa, löytää reittejä luoda erilaista ja lempeämpää tulevaisuutta. Tulisiko meidän pitää sydämemme vahvana, levittämällä rakkautta ja myötätuntoa, jotta voimme pysyä yhdessä ja kohdata tämän haasteen kollektiivina?  

Tehdään parhaamme, mutta riittävän nöyrästi hyväksyen se tosiasia, että emme voi hallita kaikkea. Tällä tavoin voimme olla tietoisia muista asioista, jotka myös tarvitsevat huomiomme. Elämä ei ole vain selviytymistä. Elämässä on kyse myös rakkaudesta, yhteisvastuusta ja ilosta. Yhdessä kohti valoa, heikompia muistaen ja toisiamme tukien, myös työelämän murroksessa. 

- Viivi